|
Kuninkaista
Kuusi - 12 Ikivihreää
Kuninkaista kuusi –albumi tarjoaa
todellista miesenergiaa, kun parinkymmenen
kruunupään joukosta valitut kuusi
huippulaulajaa kajauttaa ilmoille ikivihreitä,
rakastettuja sävelmiä. Kauko Simonen
(1.tangokuningas -85), Teuvo Oinas (-86), Jouni
Raitio (-90), Jaska Mäkynen (-91), Sebastian
Ahlgren (-93) ja Matti Korkiala (-97) edustavat
tangoaatelia, joka on säilyttänyt suosionsa
keikkarintamalla. Vastustamaton kuusikko
tarjoaa todellakin nautittavan elämyksen, sillä
turhaan heitä ei aikoinaan kruunattu Suomen
arvostetuimmassa tangolaulukilpailussa.
Miehille on käynyt kuten viinille tunnetusti –
ja sen voi kuulla heidän tulkinnoistaan. Levyn
saama innostunut vastaanotto kertoo siitä, että
hyvän ja laadukkaan musiikin ystäviä on vielä
Suomessa viljalti.
Tämä tervetullut uutuus on Ähtärin
suosikkilaulajan Topi Sorsakosken uusinta
tuotantoa. Topi kun tykkää tehdä musiikkia
musiikillisista lähtökohdista. Levyä hiottiin
viime hetkeen asti pieteetillä, ja Topi on
syystä tyytyväinen
tulokseen. ”Olin
Jenkeissä lomailemassa, ja aloin funtsia tuttuja
tangomiehiä, jotka eivät ole levyttäneet pitkään
aikaan. Tunnen nämä kuusi hyvää laulajaa, ja
ajattelin, että voisin tuottaa albumin koko
ryppäälle kerralla. Kaikki saivat valita
mielitangonsa sekä jonkun toisen
lempikappaleensa. Tiedän, että heillä on
jokaisella uskolliset faninsa, jotka mielellään
kuuntelevat suosikkiaan myös levyltä. Tämä
kuusikko on ehtinyt kiertää baanalla vuodesta
toiseen, joten kokemusta ja taitoa heillä on
enemmän kuin tarpeeksi.
LEVYNJULKAISUTILAISUUS JA -KEIKKA 7.7.
2005 HOTELLI SORSANPESÄSSÄ SEINÄJOELLA ALKAEN
KLO 20.00! TERVETULOA!
CD:n julkaisupäivä: 07.07.2005
Tuotanto: Topi Sorsakoski Oy 2005, FINPILE
0405
Tuottaja: Pekka Tammilehto
Äänitys ja Miksaus: Topi Sorsakoski Oy:n
studio / NA-Studio Ähtäri
Kansi: Pirjo Bister, Mediakartano
Masterointi: Pasi Ristolainen, TDM-Studio
Jakelu: www.musiikkijakelu.fi
Muusikot:
| Haitari: |
Reijo Kumpulainen |
| Piano: |
Seppo Hovi |
| |
Harri Vainiola /
Luonnonlapsi |
| |
Mikko Rintanen / Lukittu
ovi |
| Tenori sax: |
Jukka Hänninen /
Onnenkauppa |
| Huilu: |
Jukka Hänninen / Syysillan
muistoja, Ritva |
| Kitara: |
Jyrki Telilä |
| |
Antti Tammilehto / Kolme kitaraa,
Kaupungin illassa yksin |
| Akustinen kitara: |
Mikko Rintanen / Kaupungin illassa
yksin |
| Basso: |
Jari Luostari |
| Rummut: |
Jari Kettunen |
Kappaleet:
1. Sebastian Ahlgren / Kauneimmat muistot
2. Matti Korkiala / Lukittu ovi (The Green Door)
3. Jaska Mäkynen / Hiljaa soivat balalaikat
4. Kauko Simonen / Luonnonlapsi (Nature boy)
5. Jouni Raitio / Adios Mexico
6. Sebastian Ahlgren / Kaupungin illassa yksin
7. Teuvo Oinas / Odotin pitkän illan
8. Jaska Mäkynen / Onnenkauppa
9. Matti Korkiala / Syysillan muistoja
10. Kauko Simonen / Ritva
11. Teuvo Oinas / Yön tuulet
12. Jouni Raitio / Kolme kitaraa
|