|
BERIT - KOSKETATHAN MUA
 |
BERITIN UUSI ALUEVALTAUS – ALBUMILLINEN TUNTEIKASTA
LATINOMUSIIKKIA – ON VIHDOIN TOTTA. ALKUPERÄINEN IDEA
LATTARILEVYN TEKEMISESTÄ TULI MARTTI METSÄKEDOLTA, JONKA
MIELESTÄ JUURI BERIT OLISI OMIAAN ESITTÄMÄÄN SUOMENNETTUA
LATINOMUSIIKKIA. KUN ALKUPERÄISKAPPALEILLE LÖYTYI HUIPPUKÄÄNTÄJÄ
JAANA LAPPO, NIIN BERITIN SYDÄMESSÄ ALKOI ITÄÄ TOIVE IHAN
UUDESTA ALUEVALTAUKSESTA.
-En kuitenkaan löytänyt levy-yhtiötä, joka olisi kiinnostunut
asiasta. Päätin jo melkein haudata unelmani.
ONNEKSI BERIT KOHTASI TOPI
SORSAKOSKEN YHTEISTYÖKUMPPANIN JUHANI MANSIKKAMÄEN.
-Annoin demon Jussille ja sanoin, että tässä on elämäni unelma. |
TOPIHAN TAJUSI HETI, ETTÄ
HÄNEN KÄSISSÄÄN OLI HARVINAISLAATUISEN HYVÄÄ MUSIIKKIA. HÄN PÄÄTTI
TUOTTAA ELÄMÄNSÄ ENSIMMÄISEN ALBUMIN OMALLA LEVYMERKILLÄ.
-Olen aina tiennyt, että Berit on loistava laulaja. Berithän on
sellainen perussuomalainen sinivalkoinen akka, mutta hänestä paljastui
uusi valtavan upea temperamentti näitä kappaleita esittäessään. Beritin
versiot näistä legendaarisista kappaleista aukesivat heti minulle ihan
omalla tavallaan. Hänen laulunsa on kivutonta ja puhdasta.
KOSKETATHAN MUA –ALBUMILLA
SOITTAA JOUKKO NIMEKKÄITÄ MUUSIKOITA. TUNNELMA STUDIOSSA OLI HEILLEKIN
IKIMUISTOINEN.
-Heidän mielestään sessio oli aivan upea, Topi kertoo.
BERIT ON YMMÄRRETTÄVÄSTI
ITSE AIVAN INNOISSAAN.
-Ajattelen niin, että jos jotain oikein sydämestään haluaa, sen myös
lopulta saa. Tein itse valtavasti töitä, mutta suuri kiitos kuuluu
vahvalle ja upealle yhteistyökumppaniporukalle. Nyt vain toivon
sydämestäni, että latinomusiikin ystävät löytäisivät tämän levyn ja
antaisivat arvon sille työlle, jonka olemme tehneet. Olen elämäni aikana
suorastaan kärsinyt siitä humpparoolista, johon minut on asetettu. Nyt
olen antanut itseni omana itsenäni. Olen kai kasvanut aikuiseksi nyt
56-vuotiaana.
KUN JOKIN ASIA LOKSAHTAA
KOHDALLEEN, NIIN USEIN SIITÄ SEURAA UUSIA HYVIÄ ASIOITA. NÄIN KÄVI
BERITILLEKIN. LEVYLLÄ LAULAA RAKASTUNUT NAINEN.
-Kyllä, olen parinkymmenen sinkkuvuoden jälkeen löytänyt rakkauden,
Berit paljastaa.
Lataa levyn esittely (PDF-tiedosto,
jotta voit lukea tämän tiedoston sinulla täytyy olla
Adobe Acrobat Reader)

CD:n julkaisupäivä: 18.03.2005
Tuotanto: Topi Sorsakoski Oy 2005, FINPILE 0205
Tuottaja: Pekka Tammilehto
Pääjakelu: Topi Sorsakoski Oy PL 5, 40801 Vaajakoski
email: info@topisorsakoski.com,
Juhani Mansikkamäki puh. 0500-642 480
Jakelu Suomessa: http://www.slv.fi/

Beritin keikkamyynti:
http://www.manageri.net/artistit.php?berit
Postia Beritille:
berit@topisorsakoski.com
Tiedotus: Reija Kokkola, 050-302 5964,
reija.kokkola@kolumbus.fi
Sovitukset,
Piano ja
Orkesterin johto: Seppo Rehnstöm
Kontrabasso: Pekka Korhonen
Rummut ja
Percussiot: Jari Kettunen
Congat ja
Percussiot: Martti Metsäketo
Kitarat ja
Balalaikka: Jari Nieminen
Huilu ja
Saksofoni: Heikki Pohto
Trumpetti: Jukka Tiirikainen
Pasuuna: Matti Lappalainen
Taustalaulut: Rele Kosunen
Äänitys ja
Miksaus: Juha Remsu
Kansi: Pirjo Bister / Mediakartano
Kappaleet:
1. Viimeinen ilta (La ultima noche)
2. Häilyvyys (Perfidia)
3. Kauan sitten (Viente anos)
4. Paljon jäi multa Kuubaan (Quando sali de Cuba)
5. Maatalon tyttö (La sitiera)
6. Olet aina mielessäin (Siempre en mi carazon)
7. Kaksi gardeniaa (Das gardenias)
8. Ethän aio pettää mua (No me vayas a enganar)
9. Mua rakastathan (Quiereme mucho)
10. Hurmio (Frenesi)
11. Kolme sanaa (Tres palabras)
12. Älä viitsi (no me llores mas)
|